tiistai 28. tammikuuta 2014

Askarteluvuoren ATC vaihto #13

Osallistuin Askarteluvuoren atc vaihtoon.
Haaste 13 piti sisällään sirkusaiheisen skinny kortin
ja atc kortin jossa piti olla liikkuva osa.

Tein ensimmäisen skinny kortin ikinä.
Ja aihe sirkus, tuotti pään vaivaa.

Joten jouduin todella haastamaan itseni kyseisen kortin kanssa.
Lähdin miettimään, mitä sana sirkus tuo minulle mieleen.

Sirkusteltat, yleisö, esiintyjät, tunnelma, odotus, pimeys,
herkkujen tuoksu, yksipyöräiset, eläimet...
onhan niitä.

Lopulta löysin paperi silpuistani paloja,
joista alkoi korttini synty.

"Korttia piti ensin hieman miettiä, ennen kuin se avautui".
Näin sanoi Piia joka korttini sai.
Ja hyvin hän olikin oivaltanut ne jutut, joilla olin yrittänyt
sirkus aihetta esiin tuoda.

Punavalko raidallisuus kuvastaa telttoja, puolikkaat 
pyörän renkaat yksipyöräisiä ja sitten on naiset.

Ensin ajattelin naisten olevan ystävä kolmikko,
jotka ovat lähteneet sirkusta katsomaan.
Laittaneet hatut päähän fiilistä tuomaan.

Mutta sitten kävi mielessä myös,
että ovatko he kuitenkin esiintyjiä...niin..
kuka tietää.

Jokainen tietää kuitenkin sen hetken,
kun on pimeää ja hiljaista.
Kaikki on valmista alkamaan...

Pidän kortista paljon ja se meinasi vallan jäädä hyppysiini,
mutta annoin kuitenkin pois.

Sitten oli atc jossa liikkuva osa.

Sain itse myös vaihdossa upeat kortit.

Ja sitten sain myös kutsun yhteen mukavalta kuulostavaan juttuun,
jota pitää kyllä vakavasti miettiä ;)

8 kommenttia:

  1. Taidokkaasti tehdyr kortit! Neidin pää öttiäisen takana on kiehtova...ja pelottava. Ihanat!

    VastaaPoista
  2. Silpputehtaan Siskon kautta löysin tieni blogiisi. Todella hienoja töitä olet tehnyt. Tänne pitää tulla toistekin ihastelemaan :)

    VastaaPoista
  3. Hienot kortit olet tehnyt. Lohduttavaa kuulla, että muillakin on ollut "käynnistymisvaikeuksia" sirkusaiheen kanssa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, ei ollut helppo aihe ei. Mutta kyllä tästäkin taas selvittiin.

      Poista

Kaunis kiitos kaikista kommenteista!