maanantai 4. maaliskuuta 2013

Muistikirjamaaliskuun 3 ensimmäistä sivua.

Hupsistarallaa blogia seuranneena, huomasin kivan haasteen tulevan maaliskuun puolella.
Heti en lähtenyt sinne huutelemaan että mukana ollaan, mukana ollaan!

Aloitin kuitenkin heti ensimmäisenä päivänä tekemään etusivua
ja siitä sitten jatkoin päivän ja teeman mukaan myös seuraavat päivät.

Ihan en päivälleen tule näitä sivuja postaamaan,
koska minulle tyypilliseen tapaan, sivuja tulee taas nyhrättyä "vähän liikaa".
Pyrin kuitenkin kirjaamaan muistiin kuvien ja tekstien kanssa ihan vain hetkellisiäkin tuntemuksia.
Nyt on vielä tämän päivän sivu kesken mutta ajattelin kuitenkin esitellä ne kolme ensimmäistä.
1.3.2013
Tee aloitussivu.

2.3.2013
Esittele itsesi
Kuvan keramiikka tyttö kuvastaa aika paljon minua.
Olen haaveilija,
joka rakastaa mm ympäröivää luontoa.
- pienetkin yksityiskohdat ovat tärkeitä -

3.3.2013
Keväänodotusfiilikset.
- on ällistyttävää, kuinka aikaisin monet
kasvit heräävät eloon
ja virkoavat talven hiljaiselosta -

Odotan jo  kevään ensimmäisiä orvokeita...

3 kommenttia:

Kaunis kiitos kaikista kommenteista!