sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Ehtii vielä...

Esitellä yksi joulukortti ja pari joululahjaa.
 
Minulle kävi taas niin hassusti että
unohdin kuvata joulukortti mallin,
jonka lähetin tänä vuonna suurelle porukalle.
 
Onneksi muistin sentään kuvata yhden kortin.
Linnunpönttö vai onko se postilaatikko,
on kohotettu tarroilla.
Lumisiin kohtiin laitoin vähän kimallusta.
 
Lumihiutaleet tein leikkurilla.
Oli pakko hankkia leikkuri näitä joulukortteja varten
ja taisin käyttää niitä vain tähän yhteen korttiin :).
Mutta onhan se ihan hyvä olla olemassa.
 
Sitten niiden lahjojen pariin.
Tein mm nämä kaksi lahjaa.
 
Huovutetut korvakorut
Nämä taisi olla liian erikoiset vastaanottajalle.
Vaikka minun mielestä ne näyttivät ihan hyviltä.
Ehkä ne kelpaa muutaman sovittelun jälkeen.
 
Ovikranssi
Tämä malli pyöri minun mielessä jonkin aikaa
ja onneksi sain sen myös tehdyksi.
(kuvassa oleva kaarnasydän on ihan ylimääräinen,
sattui roikkumaan siinä.)
 
Kieputtelin narua styrox sydämen ympärille
ja vähän pitsinauhaa päälle.
Tontulle huovutin hatun ja
vartaloksi kolme käpyä sekä tervanarua.
 
Haluan toivottaa teille kaikille oikein idea rikasta
ja onnellista Uutta Vuotta!
 
Jenni
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kaikista kommenteista!