torstai 26. tammikuuta 2017

Piiitkästä aikaan täällä.

Moikka!

Hengissä ollaan.
Viime julkaisusta on...mitä...puolitoista vuotta?
Kröhöm. 

Tuntuu että mitään ei ole tapahtunut mutta samalla, on tapahtunut paljonkin.

Minun askartelupöytäni, on jouduttu pistämään kasaan.
( Onneksi, on olemassa iso ruokailupöytä, joka palvelee myös hyvin )
Tarvikkeita on pakattu laatikoihin.
Silti aika ajoin, kaivelen laatikoita ja etsin leimoja sun muita.
Jotain sentään teen aina silloin tällöin.
Napsuttelen kuvioleikkureilla, tahrin sormeni musteihin ja kirjoittelen päiväkirjaa.

Yksi suuri ihana syy blogi taukoon, on meidän perheen uusi tulokas.
Hän on juuri 5 kuukautta täyttänyt tytön tyllerö.
Juu, hän on pitänyt meidät kiireisenä.
Elän nyt ihanaa vauva vuotta.
Näistä touhuista huolimatta, olen pikku hiljaa lisännyt myös käsityöt päivä tekemisiin.
Kun vauva nukkuu näitä neljän tunnin päikkäreitä,
on äidillä aikaa tehdä niitä omia juttuja.
Ainahan se ei onnistu.
On myös niitä päiviä kun saat tavarat pöydälle, alkaa itkarista kuulua pientä ähinää :).

Vaikka askartelut onkin liittynyt vahvasti vauvaan,
saan ehkä pian aikaiseksi tehtyä myös muita juttuja.

Heippa ja hyvää tulevaa kevättä kaikille!


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannusruusun tuoksua

Keski kesän juhlaa tuli vietettyä vaihtelevin kelein ja myös paikoin.
Saimme paattimme, eli Ellin laskettua juhannus viikolla veteen ja pitihän sillä päästä jo puksuttelemaan. Valitsimme juhannus aatoksi tutun mökki laiturin. Meillä oli juhannus perinteitä aina lipun nostosta juhannus saunaan. Saimme nauttia kauniista auringon paisteesta. Juhannus päivänä ajelimme kotiin ja otimme vieraat vastaan. Ilma oli vähän koleampi mutta ei se meitä haitannut. Juhannusruusu aloittelee kukintaansa. On se niin kaunis ja miten ihana tuoksu siitä leviääkään ympärille.

Aurinkoisia kesä päiviä kaikille!

- Jenski

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Luoksesi purjehdin, onnea kortilla toivotan..

Laitan vielä yhden kortin,
jonka viime kuussa tein.

Kortti lähti nelikymppiselle merimiehelle.
Näitä merihenkisiä kortteja on kyllä kiva tehdä.
En tiedä sitten, että joko ne rupee näyttämään ihan
samanlaisilta keskenään.
Samoja papereita kun käytän.
Eikä siinä muuten mitään,
mutta kun kortit menee samoille tyypeille :).

Tein kyllä juuri uusia leimasin hankintoja.
Ne ovat hyvin maskuliinisia/steampunk henkisiä.
Sitten vaan korttien tekoon, nih..

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Sini sävyinen kortti

Muutama kortti on valmistunut.
Kaikki ovatkin menneet miehille.
Turvauduin siis merellisiin materiaaleihin.
Tässä niistä yksi.

Korttiin käytin laatikosta löytyneitä papereita, pellavalankaa, rataksia joita leikkasin big shotilla sekä simpukka leimasinta ( joka on muuten uusi. Settiin kuuluu muitakin aiheeseen liityviä kuvia ).
Kohotin osan papereista kohotarroilla.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Vihdoin täällä taas!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Viime kirjoitus on tehty kesäkuussa, viime vuoden puolella.
Tuntuu aika hurjalta.
Onko siitä oikeasti niin paljon aikaa.
On siitä.

Elämä kuljettaa eteenpäin ja koemme erilaisia vaiheita.
Kuljemme arjen keskellä, päivien soljuessa nopeasti päivästä toiseen.
Heräät aamulla, kuljet töihin ja töistä kotiin.
Puuhastelet pakolliset hommat.
Pian on taas aika mennä nukkumaan jotta jaksat herätä seuraavaan päivään.

Syksy meni jotenkin täysin sumussa, täysin arki jutuissa.
Koin olevani todella väsynyt.
Toisinaan pakotin itseni lähtemään töihin.
Pakotin imuroimaan, tiskaamaan, lenkkeilemään ym. mitä nyt arkeen kuuluu.

Olen kärsinyt kovista selkä- ,hartia- ,niskakivuista.
Työni on kovin kuluttavaa, väsyttävää.
Kun tuntee joka työpäivän jälkeen olevansa täysin nuijittu, on elämän ilokin kadonnut.
Sitä vain yrittää selviytyä joka arki päivästä.
Sain alku syksystä vakinaistettua työpaikkani, mikä on tänä päivänä mahdottoman hieno juttu.
Työni ei ole mitään raketti tiedettä. Teen sitä, koska siitä saa palkkaa.
Jatkan näin, kunnes keksin/löydän jotain mukavampaa.

Hakeuduin viime marraskuussa vaivojeni takia fysioterapeutille.
Sain jumppa ohjeita, jotka toivat vähän apua.
Nyt olen hankkinut jumppasali kortin ja tunnen taas eläväni.
Itse se muutos on tehtävä. Pitää tiedostaa, miksi on paha olla.

Joulun aika sai minut hieman heräämään. Askartelin. Innostuin tekemään pilli himmeleitä.
Näitä aion tehdä vielä lisää.
En nyt aio esitellä joulu askarteluja vaan kohdistan katseeni eteenpäin.
Sain eilen inspiraation tehdä atc-kortin.
Ensin piti tehdä luvattu synttäri kortti ( hieman pakolla ).
Tämän jälkeen koin tarvetta jatkaa ja sain aikaiseksi tämän
Tein musteisilla sormilla kortin,
joka kuvastaa paljon tämän hetkisiä tunne tiloja.
Koen olevani taas kotonani tässä tuolissa, tämän pöydän ääressä.

Ja vaikka itse olen pysynyt poissa askartelupöydän äärestä,
se ei tarkoita, ettenkö olisi seurannut teidän tekemisiä.
En ole unohtanut teitä,
toivottavasti ette tekään minua :)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kuulumisia ja kurkistus pihan puoleen.

Hei ystävät!
Nähtävästi,
olen pitänyt pientä blogi taukoa.

Muutamia kortteja lukuunottamatta,
en ole tehnyt juuri mitään askarteluja.
Tämä sama tauko tapahtuu aina keväisin.

Keväällähän saimme nauttia ihan mahdottoman
hienoista ilmoista.
Ja minähän olen viettänyt viimeiset kolme kuukautta,
aika tiiviisti ulkona.

Harmillisen vähän olen kuvia ottanut.

Kaikkihan alkaa aina kukkien sekä vihannesten mietinnällä.
Mitä sitä tänä kesänä haluaisi kasvattaa..
Tomaattia tietysti ja yrttejä.
Kurkkua ehkä myös.
Tänä keväänä laitoin ensimmäistä kertaa
tomaattia tulemaan siemenestä.

Koska taimien kasvuolosuhteet olivat olemattomat,
oli kasvu aika hidasta.
Mutta hyvin ovat tomaatit lähteneet kasvuun,
kun ovat päässeet kasvariin ravinteikkaaseen multaan.

Samettikukkia laitoin tulemaan viime vuoden siemenistä.

Kylvin myös tuoksuherneitä, kesäkurpitsoja, krassia ja yrttejä.
Lavakauluksiin laitoin sipulia, porkkanaa, tilliä, sokerimaissia ja salaattia.

Aikaa on vienyt uudet istutus ja käytävä alueet,
Olen käyttänyt alueiden rajauksiin meidän vanhoja kattotiiliä
ja polkujen kattamiseen seulanpääkiviä.
Kivetyksen teko on vielä kesken.

Seuraavaksi hyppään kamerani kanssa kasvihuoneeseen
ja esittelen teille tomaatti lajikkeet ym.

Nyt sen huomaa,
kuinka paljon sitä asiaa olisikin kerrottavana.
Jatkan kuitenkin taas jonain päivänä.

Eikä sitä askartelupöytääkään ole unohdettu.
Ihan jo pienesti tekisi mieli mennä sotkemaan pöydän pintaa.
Varsinkin näinä sateisina päivinä...
ehkä jo tänään...

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

ATC TJK#13 ja vähän taidetta

TJK#13
" Kootut teokset "
Työpöydältä napattu rataksia ja paperin pala.
Maaleja, musteita pintaan.
Kirja kuva leikattu vanhasta lehdestä.

Sitten siinä kun kuvasin korttia,
huomasin vahingossa hauskan toiminnon jonka kamera sai aikaan.

Erikois efektejä.

Lähdin hetkeksi leikkimään.




Pitää kokeilla joskus uudelleen...

ATC TJK#12

Nämä sunnuntai aamupäivät,
sopivat minulle todella hyvin askartelu hetkiksi.
 Olen levännyt ja energinen.

Mikään ei häiritse.

Meinaan yritin arki päivinä menneellä viikolla tehdä jotain,
mutta en onnistunut.
Tuska ja ahdistus iski.

Olen taas vähän jäljessä haasteissa
mutta ei se haittaa.
Mukana kuitenkin pysytään.

Tein atc kortin,
jolla voin osallistua myös TJK haasteeseen.
Tuli meinaan taas liimattua korttiin kaikkea mitä pöydältä löytyi.

Tässä tulos.
TJK#12
Käytin pohjassa kartonkia,
joka oli jäänyt ratas stanssin käytöstä.
Liimasin päälle myös itse rataksia,
joita pyörii paljon pöydälläni.
Gessoa, Distress Stain, Distress Ink musteita ja akryylimaaleja
tuli söhrittyä mm. sormin..ahh ihanaa sotkua :)

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

12 tags of 2014 - march...

Maaliskuun tagi tulee tässä
Minun tagista tuli ompelu aiheinen.
Tim Holtz teki työnsä käyttäen ihanaa keväistä leimasin settiään,
joka hieman hotsittais itseäänikin.
http://timholtz.com/12-tags-of-2014-march/
Tällä kertaa tutustuttiin tekniikkaan joka oli
smudge stamping.
Itse en päässyt ihan sisälle tuohon kyseiseen tekniikkaan,
mutta tagit inspiroivat kuitenkin minua ihan mukavasti.

Huhtikuu onkin ihan nurkan takana.
Kevät on jo hyvässä vauhdissa.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Askarteluvuoren ATC vaihdot: Haaste #15

Ihan vallan meinasi unohtua esitellä tämän haasteen korttini,
jotka lähetin itse haasteen vetäjälle eli Vikkelle.
ATC jonka aiheena oli Järjetön.
Aihe järjetön tuntui vaikealta ja monen mietintä hetken jälkeen,
lähdin purkaamaan sitä näin.
Hain korttiini mielikuvaa siitä,
miten tuo F kirjain näyttää aivan järjettömän isolta,
kun nuo ihmiset seisovat sen juurella.
Näin minä sen koin.

Sitten oli Inchie korttien vuoro,
joiden aihe oli ihmiset/kohtalot.
Neljä kappaletta.
Tarina menee näin:
1. Merikapteeni merellä.
2. Satama jossakin.
3 ja 4. Vaimo ja lapsi odottavat miehen/isän paluuta joka päivä.

Itse sain Piikulta hienot kortit.
Kiitos niistä!

Aurinkoista loppu viikkoa!
Tämä tyttö lähtee tänään laivalle,
katsomaan kaimaansa eli Jenni Vartiaista.

Heippa!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

TJK # 11

Se tulee yllättäen,
kädet toimii itsenäisesti.
Tarttuu papereihin, musteisiin ja liimapuikkoon.

Ympärillä olevat paperisilput vain yhdistyvät toisiinsa
ja  muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.

Ne vain odottivat vuoroaan.

Koska on meidän vuoro?

Se oli tänään aamulla,
aamukahvin jälkeen.

Lähdin siivoamaan työpöytää
ja hupsis,
syntyi atc kortti TJK haasteeseen.

Kortin pohjana suttupaperi,
jota sitten vähän työstin eteenpäin.

Miehelle synttärikortti

On aina kiva välillä haastaa itseään,
tekemällä miehelle kortin.

Tuntuu aina, ettei niitä matskuja ole tarpeeksi.
Mutta kyllä sitä taas jotain sai aikaiseksi.


lauantai 15. maaliskuuta 2014

Mosaiikki työ

Viime vuoden puolella, tein yhden mosaiikki työn.
Sain vanhempieni mökiltä kasan lautasia.
Vanhoja lautasia.

He halusivat uusia astiastot,
koska kyseiset lautaset olivat hieman kuluneita ja kolhiintuneita.
Olihan ne jo monta kymmentä vuotta vanhat.

Minä tietysti nappasin lautaset talteen
 ja myös pari puista leikkuulautaa.
 Ja aloinkin heti pohtia, että mitä niistä voisi tehdä.
Ja oli niillä vähän arvoakin,
koska osa oli Arabian.

Koska minulla oli myös leikkuulaudat,
oli päätös aika helppo.
Teen niistä mosaiikkia.

Kaksi iltaa siinä meni, liimailessa palasia omille paikoilleen.

" kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään "

Tikkuaskin koristelua

Minulta on jäänyt esittelemättä, joitain talven aikana tehtyjä lahjoja.
Nyt kun maa on taas valkoinen,
kehtaan näyttää yhden talvisen askareen.

Kynttilöiden kaveriksi,
koristelin tulitikkuaskin.




On se vaan jännä juttu,
miten minussa välillä herää pieni vintage hurmos.
Romantiikka ja herkkyys puskee pintaan
ja on vain pakko kaivaa pitsit sun muut esille...

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

TJK # 9 ja TJK # 10

Laitetaas molemmat kortit tulemaan kerralla.
Ne vähän niinkuin liittyvätkin toisiinsa.

Tämä Joutaa Korttiin haasteen
viikon 9 atc.
Tämä kalanen on majaillut minun silppulaatikossani jo aivan liian kauan.
Nyt on aika lähteä vaikka New Yorkiin!
Kuplat sain, kun tyhjensin rei'ittäjän.

Ja viikon 10 atc.
Tämä kalanen ei osaa vielä päättää,
lähteäkkö Pariisiin vai Lontooseen...

Pitäisikö näistä matkasuunnitelmista keskustella yhdessä..

TJK kortteja.

Olen tipahtanut parin kortin verran TJK haasteesta.
Nyt oli aika ottaa muut kiinni.

Kortit 7 ja 8 tulee tässä.

TJK# 7
" Kylä "
Tein tänään neljä ATC korttia,
Tämä Joutaa Korttiin haastetta ajatellen.
Ja koska tein kortit sarjana,
on niissä saman sävyiset taustat.
Mutta muuten olen
yrittänyt luoda niihin omat tarinansa,
paperi silppuja apuna käyttäen.


TJK# 8
" Vihreä silkkikukka "
Avasin taas pitkästä aikaa salaisen viherkasvioni,
joka on täynnä erikoisia kasveja.
Aikaisemmin olen esitellyt teille Etelän arnikin
joka löytyy täältä.
Nyt oli Vihreän silkkikukan vuoro.

Eilen puuhailin ulkona.
Putsailin kukkapenkkejä, haravoin oksia ja lehtiä.
Ja voi että kun se oli taas kivaa ja siitä sai paljon energiaa.
Aurinko,
mikä voimalähde!
 

tiistai 4. maaliskuuta 2014

TAGI " Aika poika "

Sormet täysin musteessa valmistin tagin,
joka on täynnä juttuja joista pidän tällä hetkellä.

Ensinnäkin ratakset.
Niin, tilasin ratas stanssin ja ratas kohokuviointi taskun.
 

Pidän myös tagin värimaailmasta.


Ja Steampunk vaan jostain syystä kiehtoo minua.

Otin myös ompelukoneen taas esille.


Harjoitukset jatkuu...

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

ATC " kasi "

Tämä atc kortti syntyi
pienen luovuuden puuskan saapuessa.
Oli mukavaa tehdä ilman mitään rajoituksia.
Näin pitäisi toimia useamminkin.
Antaa vaan luovuuden kuljettaa..


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

12 tags of 2014 - february

Helmikuun tagi on valmis.
Nyt oli rakkautta rakkautta ilmassa.
Kun näin helmikuun tagin,
löi minulla tyhjää.
Apua,
miten tästä nyt mitään tulee.
Minulla ei ole sydän sapluunaa,
eikä aiheeseen sopivia teksti leimasimia.

Ei pidä panikoitua vaan inspiroitua!
Joten, kuplamuovi esiin.
Käytin Mementon lady bug mustetta.
Heitin kirkasta embossing pulveria päälle
ja eikun kuumentamaan.
Sitten löysin teemaan sopivan kuvan
ja tagi alkoi hahmottumaan.

Vähän glitter kirjaimia ja glitter glueta sydämien päälle.
Nauhaa ja puolihelmiä.

Kyllä siitä rakkaus huokuu...